Pohdintoja scrip dividend -järjestelyn verotuksesta

17.9.2020  |  Blogi, Verotus

Scrip dividend -järjestely on tapa jakaa osakeyhtiön varoja. Pohjimmiltaan kyse on osakkeenomistajalle annettavasta valinnasta saada varat osinkona tai yhtiön osakkeina. Tällaista valintaan perustuvaa varojenjakoa ei Suomessa ilmeisesti ole juurikaan käytetty, mutta ainakin suuremmilla rahoitusmarkkinoilla järjestely vaikuttaa tunnetulta ja myös sen verotukselle saattaa olla omat sääntönsä.

Yhtiöoikeudellisesti järjestely tapahtuu yhdistetyllä suunnatulla osakeannilla ja suunnatulla osingolla. Jos osakkeenomistaja valitsee osakkeet, hänelle suunnataan ilmainen osakeanti. Jos osakkeenomistaja valitsee osingon, hänelle jaetaan perinteinen käteisosinko. Miten tällaista järjestelyä sitten verotetaan?

Keskusverolautakunta otti järjestelyn verotukseen kantaa julkaisemassaan ratkaisussa KVL:2020/21. Osakeantia tulisi KVL:n mukaan verottaa kuten aiempaan osakeomistukseen perustuvaa osakeantia yleensäkin (ei synny tuloa, vanha hankintameno jaetaan vanhojen ja uusien osakkeiden kesken) ja osinkoa kuten osinkoa normaalisti verotetaan.

Koska ratkaisusta on valitettu, KVL:n perusteluiden arviointi on ehkä toisarvoista, mutta tapaus ilmentää mainiosti kolmea verojärjestelmän säännösten tulkintaan liittyvää kipupistettä: säännösten pirstaleisuutta, taloudellista epäneutraalisuutta ja korostunutta tukeutumista muotoon. Avaan näitä lyhyesti.

Säännösten pirstaleisuus

Tuloverojärjestelmä harvoin näkee metsää puilta. Sen luoma maailma on pirstaleinen, koottu yksittäisistä havainnoista. Toki järjestelmästä löytyy eheämpiä kokonaisuuksia, joissa säännökset ovat toistensa kanssa selkeämmässä suhteessa ja maailma vaikuttaa koherentilta. Nämä ovat kuitenkin vain saarekkeita lähes vuosisadan aikana muodostuneiden pirstaleiden seassa. Syy löytyy siis useimmiten historiasta – säännöksiä uudistetaan osittain ja kulloinkin erilaisin tavoittein.

Ajatellaan scrip dividend -järjestelyä. Siinähän tapahtuu kaksi asiaa: verovelvollinen valitsee varojenjakotavan ja saa sen mukaisen suorituksen. KVL:n ratkaisussa verovelvollinen oli menestyksekkäillä perusteluillaan pyrkinyt eristämään ensimmäisen tapahtuman (eli valinnan) verotuksen kannalta olennaisista oikeustosiseikoista – eihän valintaan itsessään liity mitään tuloa realisoivaa faktaa. Jäljelle jäi siten vain osinkoa tai osakeantia koskevien säännösten soveltaminen valittuun varojenjakotapaan.

Jos näitä tarkastellaan, niin esimerkiksi asiassa sovelletulla osakeantia koskevalla säännöksellä (tiedonjanoisille: TVL 47 §:n 3 momentti) pyrittiin viitisentoista vuotta sitten ilmiselvästi puuttumaan aivan toiseen epäkohtaan (osakkeen splittauksessa uusille osakkeille ei muodostunut lainkaan hankintamenoa).

Hallituksen esityksessä (HE 96/2004) ei ymmärrettävästi siis sanallakaan puhuta esimerkiksi suunnatuista ilmaisanneista, joilla onkin jo taloudellista merkitystä osakkeenomistajille. Kuka nyt tällaiseen ylipäätään suostuisi?

Näinpä sovellamme nyt toisistaan irrallisia säännöksiä, jotka on säädetty ainakin osin eri tarkoituksiin. Kun säännöksiä nyt luetaan ylhäisessä yksinäisyydessä, niiden soveltaminen vaikuttaa kuitenkin perustellulta ja ehkä jopa välttämättömältä – parempaakaan ei taida olla tarjolla. Mitä tämä sitten tarkoittaa taloudellisesti?

Taloudellinen epäneutraalisuus

Kun vuonna 2004 lainsäätäjä pyrki poistamaan osakkeiden splittaukseen liittyvän taloudellisen epäneutraalisuuden, se ei tuolloin ainakaan nimenomaisesti osannut ottaa huomioon, että puolentoista vuosikymmenen päästä epäneutraalisuus nostaisi päänsä toisaalla.

Scrip dividend -järjestelyssä verotuksesta johtuen rationaalinen osakkeenomistaja (luonnollinen henkilö, kuten ennakkoratkaisun hakijana) nimittäin valinnee ainakin perustilanteessa aina osingon.

Hahmotetaan tilanne kuitenkin ensin ilman verotuksen vaikutusta. Jotta valinta olisi reilu, tulisi sekä osingon että osakkeet valinneiden osakkeenomistajien olla varojenjaon jälkeen toisiinsa nähden verrattavassa tilanteessa. Kun toiset osakkeenomistajat saavat osinkoa, tämä laskee yhtiön arvoa, ja arvonlasku on kompensoitava toisille osakkeenomistajille antamalla heille suunnatusti suhteessa enemmän osakkeita (mikä liudentaa puolestaan osinkoa saaneiden omistuksen arvoa osingon määrällä). Menemättä tarkempiin numeerisiin esimerkkeihin¹ , lopputuloksen tulisi siis olla se, että osingonmaksun jälkeisellä arvostuksella

i) osakkeita saaneiden osakeomistuksen arvo pysyy samana kuin ennen osinkoa, kun taas

ii) osinkoa saaneiden osakeomistuksen arvo laskee osingon määrällä.

Kun oletetaan vielä, että markkinat toimivat tehokkaasti (osakkeet voidaan myydä), niin valinnan pitäisi olla taloudellisesti yhdentekevää.

Verotus muuttaa tilanteen. Kun osinko tulee julkisesta yhtiöstä, tulosta 85 % on luonnolliselle henkilölle veronalaista pääomatuloa ja loput verovapaata. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon osakkeiden arvon liudentumisesta koituva verohyöty. Osinkoa saaneiden hankintamenot pysyvät verotuksessa ennallaan, eli osakkeiden luovutuksella voidaan realisoida osingon suuruinen luovutustappio, joka voidaan nykyisin vähentää viime kädessä muista pääomatuloista täysimääräisesti.

Osingon saanti ja osakkeiden myynti yhdessä johtaisivat siis tässä yksinkertaisessa esimerkissä tuloa suurempaan vähennykseen, mikä on kieltämättä verotuksessa kohtalaisen harvinaislaatuinen lopputulos.

Vastaavaa hyötyä ei koidu osakkeet valinneille osakkeenomistajille. Heidän hankintamenonsa pysyy ennallaan, kuin myös osakeomistuksen arvo. Valinta on siis selvä (osinko), ja verotus vaikuttaisi vesittävän järjestelyn tavoitteet. Jotta järjestely toimisi, osakkeita valitseville tulisi kompensoida myös suhteellinen verohyödyn menetys.

Todellisuus on tietysti ideaalimaailmaa rikkaampaa, ja on mielenkiintoista nähdä, minkälaisia valintoja konkreettisesti tehdään, mikäli siis järjestelyä tullaan käyttämään ja verotuksessa noudatetaan KVL:n muodollista linjaa. Tästä pääsemmekin viimeiseen kipupisteeseen eli muodon korostuneeseen merkitykseen.

Muodon korostunut merkitys

Joissain paikoissa verojärjestelmä hahmottaa maailman hyvin korostuneesti muotojen kautta. Erityisesti näin tuntuu olevan osakeyhtiön pääoman hallinnassa. Tämä vaikuttaa järkeenkäyvältä, onhan kyse nimenomaan vain muodoista: ritualisoiduista tuherruksista paperilla. Osinkoa käsitellään verotuksessa osinkona, osakeantia osakeantina jne., vaikka taloudellinen kokonaisuus voitaisiin ymmärtää myös toisin.

Yhtiöoikeudellisesti suunnattu varojenjako sekä suunnattu osakeanti vaativat yksimieliset osakkeenomistajat. Osingosta luopuvat tekevät niin nimenomaisesti, samoin kuin osakeannista luopuvat osakkeenomistajat. Olennaista taloudellisesti on kuitenkin, että luopuminen ei tapahdu vastikkeetta, vaan nimenomaisesti siinä uskossa, että luopumalla toisesta saadaan toinen.

Mitä jos voisimme tarkastella tilannetta muotoja laajemmin? Pidettäisiinkö olennaisena, että lopputulos vastaa taloudellisesti osakkeiden suunnattua hankintaa (peitellyn osingon peikko ainakin kurkistanee luolastaan)? Kiinnitettäisiinkö enemmän huomiota valintaan disponointina – samaan lopputulemaanhan päästäisiin myös jakamalla osinko kaikille osakkeille ja tekemällä maksullinen (tarvittaessa suunnattu) osakeanti? Pitäisikö verotuksen olla vaihtoehtojen välillä neutraalimpaa? Saataisiinko pirstaleista koottua koherentti kuva?

Nämä ovat laajemman tutkimuksen arvoisia kysymyksiä. Sillä välin jäädään odottamaan korkeimman hallinto-oikeuden pohdintoja.

 

¹ Mennään kuitenkin niihin numeerisiin esimerkkeihin: Ryhmä A omistaa 100 osaketta ja ryhmä B toiset 100. Yhtiön osakkeen hinta ja niiden hankintameno on 1/osake (yhtiön markkina-arvo siis on 200). Osinkoa jaetaan 0,1/osake. Ryhmä B valitsee saada osakkeita. Ryhmälle A maksetaan 10 osinkoa. Yhtiön markkina-arvo putoaa 190:een. Ryhmälle B suunnataan 11,111… osaketta. Ryhmän A omistuksen arvo on 100/211,111… x 190 = 90. Ryhmän B omistuksen arvo on 111,111…/211,111… x 190 = 100.

Kommentit on suljettu.