”Rahan itsekkyys”

Geenien itsekkyys -idean kaltaista pikatyökalua tuntuu houkuttelevalta siirtää eläinmaailmasta omaan työympäristööni eli taloudelliseen toimintaan. Taloustieteen kykyä ennusteiden antamiseen kritisoidaan usein, mutta jokainen jo kansantalouden perusteita opiskellut tietää, miten tehokas se on pelkistämään ja tuottamaan ajatusmalleja, joiden avulla taloutta ymmärtää tarkemmin. Oikeustiede on taloustieteitä vielä kauempana luonnontieteistä, koska se on niin riippuvainen oikeuslähteiden jatkuvasta ja vain osin ennustettavasta muutoksesta. Mutta jos lainopilla jokin vahvuus on, se on tinkimätön analyyttisyys. Uskallan siis soveltaa: auttaisiko ajatuskoe euron eli siis yleensä rahan itsekkyydestä kauppa- ja talousoikeudessa mihinkään? Seuraavassa esitän kokeeksi kolme erilaista ajankohtaista oikeudellista ilmiötä.

1. Korkein oikeus on huhtikuussa ratkaissut (KKO 2015:34) yllättävällä tavalla jutun erään rekisteröidyn urheiluseurayhdistyksen (urheiluseuran) joukkueiden varoista: Yhdistyksen joukkueista osa oli siirtynyt kokonaisuudessaan uuteen rekisteröityyn urheiluseuraan. Joukkueiden alkuperäisellä kotiseuralla oli ollut joukkueille erilliset pankkitilit, joille oli talletettu joukkueiden toimintaan tarkoitettuja varoja. Korkein oikeus katsoi, perustein joita tässä ei ole tilaa kokonaan selvittää, näiden varojen kuuluvan joukkueiden uudelle kotiseuralle.

Korkein oikeus antoi ratkaisevan merkityksen sille, ettei alkuperäinen kotiseura ollut säännöillään tai päätöksillään määrännyt joukkuekohtaisesta varojen hankinnasta, hoidosta eikä käytöstä, vaan oli sallinut ja kannustanutkin joukkueiden omaa varojenhoitoa. Korkein oikeus kutsui joukkueiden varoja ” määrättyyn tarkoitukseen osoitetuiksi varoiksi”. Varat seuraavat joukkueita niiden uuteen kotiseuraan, jossa ne pysyvät alkuperäisessä käytössään.

2. Vanha, vuoden 1930 säätiölaki on vielä muutaman kuukauden voimassa. Sen mukaan säätiön varat on sijoitettava ”varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla” ja liiketoiminnan mahdollisuus on rajoitettu hyvin suppeaksi ja sääntösidonnaiseksi; erikseen esimerkiksi säädetään, ettei säätiön tarkoitus saa olla liiketoiminnan harjoittaminen. Säätiön varojen hoito onkin siksi useimmin ollut hyvin varovaista, eikä kovin tuloa tuottavaa; varmuudesta voidaan päättää, tuottoa vain toivoa.

Säätiölain valmistelussa liiketoiminnasta keskusteltiin vilkkaasti. Joidenkin mielestä liiketoiminnan voimakas rajoittaminen olisi edelleen ollut perusteltua, säätiöhän määritellään vanhastaan tiettyyn tarkoitukseen määrätyksi erillisomaisuudeksi, jota ei saisi asettaa liiketoiminnan riskeille alttiiksi. Oli niitäkin, jotka olisivat sallineet säätiölle liiketoiminnan rajoituksitta.

1.12.2015 voimaan tulevan uuden säätiölain mukaan säätiö voi harjoittaa sääntöjen mukaisiin toimintamuotoihinsa välittömästi liittyvää liiketoimintaa. Muuta liiketoimintaa säätiö voi harjoittaa toimintamuotojensa rahoittamiseksi, jos säännöissä niin määrätään. Kuten muunkin säätiön varainhoidon, liiketoiminnan on oltava suunnitelmallista. Toisin sanoen säätiön liiketoimintamahdollisuudet ovat aiempaa vapaampia, mutta edelleen vahvasti sääntösidonnaisia. Tällä saavutetaan tavallaan kaksi tavoitetta kerralla: säätiöidyn erillisomaisuuden käyttö rajataan sääntöjen laatijan (perustajan) tarkoitukseen, mutta liiketoiminnan avulla tehokkaammin.

3. Korkein hallinto-oikeus on vuoden 2015 alussa antanut ratkaisun (KHO 2015:36), jossa on hyvin pelkistetysti kertoen ollut kysymys siitä, mitä yleishyödyllisten asuntojen (ns. ARA-kiinteistöt) omistaja saa niillä tehdä aravalain mukaisten rajoitusten päätyttyä.

ARA-asuntojen rakentamista tuetaan, joten aravalaki aivan ymmärrettävästi asettaa rajoituksia muun muassa sille, millaista tuottoa omistaja voi itselleen ottaa arava-kiinteistöistä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on ratkaisutoiminnassaan kuitenkin katsonut, ettei omistaja saisi luopua yleishyödyllisyydestä rajoitusten lakattuakaan, vaan asunnoista saatava tuotto ja myyntivoitto tulisi käyttää uusien ARA-asuntojen rakentamiseen ja vanhan ARA-asuntokannan kunnossapitoon. Korkein hallinto-oikeus ei, edelleen pelkistäen ilmaistuna, nähnyt perusteita rajoitusten ikuisuudelle. Tuomioistuimen logiikan voi tiivistää sen toteamiseksi, että kun varojen sidottu käyttötarkoitus on päättynyt, se on – päättynyt.

Rahan itsekkyyden ajatusta ei ole vaikea soveltaa kuvattuihin ajankohtaisiin oikeudellisiin ilmiöihin. Urheilujoukkueen itselleen keräämät ja sen käytössä olleet rahat saivat pysyä alkuperäisessä tarkoituksessaan ja seurata joukkuetta seurasta toiseen. Säätiöön sijoitetuille rahoille annettiin mahdollisuus lisääntyä suunnitelmallisen liiketoiminnan avulla pysyen kuitenkin koko ajan niiden säännöissä tarkoitetussa tarkoituksessaan. ARA-asuntoihin sijoitettujen rahojen sidotun tarkoituksen päätyttyä rahat ilmeisesti saavat vapauden suunnata kohti uutta. Raha on siis näissä kuten minä ja kuulemma geenit: haluaa menestyä, kasvaa ja levitä, ei näivettyä umpikujiin.

Tietenkin kyseessä on vain ajatusleikki. Kaikki edellä mainitut oikeudelliset ilmiöt perustuvat tarkkaan lain valmisteluun ja tulkintaan, jossa merkitystä on muun muassa sitovilla oikeuslähteillä sekä yhteiskunnallisella ja taloudellisilla tavoitteilla. On kuitenkin virkistävää ja hyödyllistä katsoa asiaa välillä uusista näkökulmista: kun seuraavan kerran päätän miten euroni käytän, mietin mitä se itse haluaisi.