Rajoitettu henkilökunta-alennus katsottiin verovapaaksi eduksi

Keskusverolautakunnalle toimitetun ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan emoyhtiö A Oyj:n tytäryhtiöiden B Oy:n ja C Oy:n oli tarkoitus sulautua emoyhtiöön. A Oyj on A-konsernin hallinnollinen emoyhtiö, johon on keskitetty konsernin yhteisiä toimintoja. A-konsernissa on kolme toimialaa, joiden liiketoimintaa harjoitettiin A Oyj:n tytäryhtiöissä ja niiden alaisissa alakonserneissa.

Tytäryhtiö B Oy antoi henkilöstölleen henkilökunta-alennuksen sen omaan toimialaan liittyvistä tuotteista. Henkilökunta-alennus aiottiin myös säilyttää B Oy:n harjoittaman toimialan työntekijöillä sulautumisen jälkeen, mutta muu A Oyj:n henkilökunta ei tulisi saamaan kyseistä henkilökunta-alennusta käyttöönsä. Ennakkoratkaisuhakemuksessa kysyttiin, oliko henkilökuntaetu tuloverolain 69 §:n nojalla verovapaa, kun A Oyj:ssä sovellettiin erillistä henkilökunta-alennusta taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti muusta A Oyj:ssä harjoitettavasta liiketoiminnasta erillisen liiketoiminta-alueen henkilökunnalle.

Keskusverolautakunta katsoi ennakkoratkaisussaan, että B Oy:n henkilöstön saama henkilökunta-alennus ei ole TVL 69 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu verovapaa henkilökunta-alennus. Keskusverolautakunnan mukaan TVL 69 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan verovapaaksi säädettyjen henkilökuntaetujen tulee olla koko henkilökunnan käytettävissä, ja koska sulautumisen jälkeen näin ei olisi, tietyn liiketoiminta-alueen henkilöstön saamaa etua ei voida pitää verovapaana henkilökuntaetuna.

Korkein hallinto-oikeus katsoi puolestaan, että jos A Oyj:ssä annetaan erillinen henkilökunta-alennus taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti muusta A Oyj:ssä harjoitettavasta liiketoiminnasta erillisen tietyn liiketoiminta-alueen henkilökunnalle, on kyseessä TVL 69 §:ssä tarkoitettu verovapaa etuus mikäli muut lainkohdassa säädetyt edellytykset (edun tavanomaisuus ja kohtuullisuus) täyttyvät. Rajaus etuuden myöntämisen suhteen on objektiivisesti perusteltua. Äänestys 3-2.

TVL 69§:n määrittelemien verovapaiden henkilökuntaetujen myöntämistä on verotuskäytännössä tulkittu vakiintuneesti siten, että eri henkilöstöryhmille tarjottujen etujen ei tarvitse olla täysin identtisiä, jotta kyse olisi verovapaasta edusta. Siksi seuraavassa ilmaistu Verohallinnon ohjeessa (Kaupungin eri tulosyksiköt ja tuloverolain 69 §:ssä tarkoitetut henkilökuntaedut, A62/200/2013), mainittu tulkinta on hyvinkin saattanut olla ratkaiseva perustelu, kun KHO on antanut päätöksensä A Oyj:n tapauksessa: “Etua voidaan pitää koko henkilökunnalle annettuna myös silloin, kun etu on annettu samantasoisena yksittäisen kunnan viraston tai laitoksen koko henkilökunnalle edellyttäen, että kyseinen virasto tai laitos muodostaa organisatorisesti oman erillisen yksikkönsä, jolla on itsenäistä taloudellista ja hallinnollista määräysvaltaa.”