Ranskan voitonjakoa koskeva väärinkäyttölauseke rikkoi sijoittautumisvapautta

Tapauksessa Ranskan veroviranomaiset eivät suostuneet vapauttamaan Ranskassa sijaitsevan tytäryhtiön Luxemburgissa sijaitsevalle emoyhtiölleen vuosina 2005 ja 2006 jakamia osinkoja lähdeverosta. Luxemburgissa sijaitseva emoyhtiö oli epäsuorasti Sveitsissä sijaitsevan yhtiön määräysvallassa. Ranskan lainsäädännössä verovapauden edellytykseksi on tällaisessa tilanteessa asetettu, että emoyhtiön tulee osoittaa, ettei kyseisen osakkuusketjun pääasiallisena tarkoituksena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista ole lähdeverovapautuksesta hyötyminen.

EUT totesi ratkaisussaan, että Ranskan väärinkäytösten vastainen lainsäädäntö oli emo-tytäryhtiödirektiivin ja Euroopan unionin perussopimuksissa säädetyn sijoittautumisvapauden vastainen. Direktiivin osalta EUT totesi, että poikkeamista direktiivissä säädetystä verovapaudesta tulee tulkita suppeasti, eikä Ranskan kaltaisen säädöksen voida katsoa olevan välttämätön väärinkäytösten estämiseksi.

Ratkaisussaan EUT painotti erityisesti sitä, että veropetosten ja väärinkäytösten vastaisen toimenpiteen erityisenä tavoitteena on oltava sellaisten keinotekoisten järjestelyiden ehkäiseminen, joilla pyritään saamaan perusteetonta veroetua. Ranskan verolainsäädäntö ei edellyttänyt viranomaisilta minkäänlaista velvollisuutta esittää näyttöä veropetoksesta tai väärinkäytöksestä, vaan osoitusvelvollisuus oli täysin emoyhtiöllä. EUT totesi, että veropetoksen yleisellä olettamalla ei voida perustella verotoimenpidettä, joka haittaa direktiivin tavoitteen toteutumista tai sijoittautumisvapauden käyttämistä.

Kun otetaan huomioon EUT:n aikaisemmin veronkiertoasioissa antamia ratkaisuja (esim. C-196/01, Cadbury Schweppes ja C-318/10, SIAT), ei EUT:n nyt antamassa ratkaisussa ole välttämättä nähtävissä merkittäviä uusia linjauksia siihen, miten ja missä tilanteissa veronkiertosäännöksiä voidaan soveltaa.

Se on kuitenkin hyvä ja tuore muistutus siitä, missä osaltaan menee EU:n jäsenvaltioiden veroviranomaisten harkintavallan rajat veronkiertosäännösten soveltamistilanteissa myös ns. OECD:n BEPSin tai EU:n Anti-Tax Avoidance -direktiivin jälkeen. EUT antoi ratkaisunsa nimenomaan direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan tilanteeseen sekä direktiivin itsensä että EU:n perusvapauksien nojalla.