PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Ruotsi suunnittelee verouudistuksia kiinteistöluovutuksiin

Ruotsissa on suunnitteilla uudistuspaketti kiinteistöluovutusten verotukseen. Lakiehdotus on parhaillaan lausuntokierroksella. Uudistus muuttaisi sekä kiinteistöjen luovutusvoittoverotusta että varainsiirtoverotusta. Muutosten ehdotetaan tulevan voimaan 1.7.2018 alkaen.

Uudistuksen pääkohdat ovat seuraavat:

  • Myytäessä kiinteistö yhtiömuodossa katsotaan, että kiinteistöyhtiö on ensin luovuttanut omaisuuden ja sen jälkeen ostanut sen markkinahintaan. Kiinteistöyhtiö joutuu näin ollen maksamaan veroa fiktiivisestä transaktiosta syntyneestä luovutusvoitosta. Säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi konsernien sisäisiin transaktioihin.
  • Kiinteistöyhtiöllä on velvollisuus ilmoittaa tietty määrä tuloa kompensoidakseen vapautusta varainsiirtoverovelvollisuudesta.
  • Tiettyjä kiinteistöjen yhdistämisiä koskenut vapautus varainsiirtoverosta poistetaan.
  • Varainsiirtovero poistuu konsernien sisäisistä transaktioista.
  • Oikeushenkilöiden varainsiirtoveroaste alenee 4,25 prosentista 2 prosenttiin.

Lausunnot lakiehdotukseen tulee antaa 14.8. mennessä, mutta hallitus on ilmoittanut, ettei uudistuspaketti ole mukana tulevassa syksyn budjetissa. Siten on vielä epävarmaa, tulisivatko uudet säännökset ehdotuksen mukaisesti voimaan 1.7.2018.

Lue lisää PwC Ruotsin verotusblogista