- Aiheet
Sokerit pohjalla
Vanha vero otettiin uudelleen käyttöön. Tarve syntyi ihan siitä, että valtio tarvitsee verotuloja – ei siinä sen kummempaa syytä ollut. ”Sieltä löytyy se tapa millä voidaan katsoa, mihin luokkaan mitkäkin tuotteet kuuluvat. Niin tehtiin silloin aikaisemmin, kun tää karkkivero oli voimassa, ja samaa tapaa käytetään nyttenkin. Se on ihan käypä tapa. Toki on rajanveto-ongelmat mutta nehän tiedetään ja niille ei tässä yhteydessä vielä voida mitään, mutta sokerivero ratkasee senkin ongelman”, totesi poikkeuksellisen selvästi ja avoimesti vuonna 2010 makeisveron comebackista silloinen VM:n valtiosihteeri Velipekka Nummikoski YLE:lle.
Valtioneuvosto oli päättänyt kaivaa naftaliinista vuosituhannen alussa lopetetun makeisveron. Siitä luovuttiin Euroopan unionin komission arvioitua kansallisen ylpeytemme ksylitolin verottomuuden aiheuttavan EU-oikeuden vastaista syrjintää muiden jäsenvaltioiden sokerittomille tuotteille ja muodostavan yrityksille markkinoille tulon esteen.
Uuden makeisveron valmistelun aluksi eturintamaan oli tuotu terveysviranomaisia ja tutkijoita kertomaan sokerin vaarantavan kansalaistemme terveyden. Tosin monet tutkijoista epäilivät julkisesti matalan veron vaikuttavuutta ylipainon hallitsemisessa ja suun terveyden parantamisessa. Erityistä huolta nähtiin suomalaisten tavasta ahmia jäätelöä keskivertoeurooppalaista ahnaammin. Jopa eduskunnan keskustelussa makeisveron uusi tuleminen sai aikaan vahvoja esiintuloja; edustaja oli nähnyt aikuisen ihmisen ostaneen 4 puolen kilon irtokarkkipussia neljän hengen seurueelle elokuvissa!
Lopuksi hallituksen esityksessä kuitenkin oli luovuttu terveysperusteista ja todettiin vain ylipaino-ongelman korjaantuvan, kun sokerivero saataisiin pian voimaan. Makeisveron perusteluksi riitti verotulojen tarve. Sokeriveroakin oli Suomessa kannettu aiemminkin, viimeksi vuonna 1994.
Makeisveron historia alkoi jo 1920-luvulla, joten untuvikosta ei ollut kysymys. Aiemman makeisveron taloudellisia vaikutuksia on ollut hieman vaikea arvioida, koska ennen EU:hun liittymistä makeisten valmistajille maksettiin hinnanerokorvausta vientituotteista, jolloin maahantuonnilta suojaava protektionismi ja fiskaalinen vaikutus menivät hieman ristiin. Tilastollisesti tiedettiin, että suomalaiset popsivat vuodessa keskimäärin 3–4 kiloa enemmän makeisia kuin edellisellä vuosituhannella, kun makeisveroa vielä kannettiin.
Nyt oli tullut kuitenkin aika uhrata ksylitoli budjettivajeen paikkaamiseen. Elintarvikkeiden, mukaan luettuna makeisten ja ravintola-aterioiden, arvonlisäverokanta oli laskettu syksyllä 2009 12 %:iin ja sen aiheuttama verotuki eli saamatta jäänyt verotulo yleisellä arvonlisäverokannalla laskettuna oli noin 600 miljoonaa euroa. Tämän verovajeen paikkaamiseksi runsaan sadan miljoonan makeisvero vaikutti vaatimattomalta varsinkin kun jo silloin tiedettiin, millaisia rajanveto-ongelmia ja kilpailuhäiriöitä uusi makeisvero aiheuttaa. Pienistä puroista syntyy joetkin.
Makeisten määritelmän sitomista tullitariffiin epäiltiin, mutta ilmeisesti kuviteltiin, että erilaiset makeiset on jo valmiiksi tariffoitu. Todellisuudessa hyvin harvan makeisen tullitariffia oli määritelty, koska sitä tarvitaan vain maahantuonnissa EU:n ulkopuolelta. Verotuksen sitominen tullitariffiin synnytti satojen suklaapatukoiden, jäätelötuotteiden ja makeisten pyörittelyn tullissa, kun yritykset lähettivät herkkujaan tulliin verostatuksen määrittelemiseksi. Verollisen ja verottoman tuotteen rajanveto on nimittäin melkoista elintarvikekemiaa:
”Verollisiin tuotteisiin kuuluvat kaikki kaakaota sisältävät makeisvalmisteet kaakaon määrästä riippumatta, makeutettu kaakaojauhe tai juomajauhe joka sisältää kaakaota, suklaajauhe ja suklaalevitteet sekä yleensä kaikki kaakaota sisältävät elintarvikkeet. Veronalaisia eivät kuitenkaan ole esim. kaakaota sisältävät jogurtit (nimike 0403) ja suklaalla päällystetyt keksit, pikkuleivät ja muut leipomotuotteet (nimike 1905).”
Voisiko tuota selvemmin kuvata? Karkki- ja keksikauppiaiden tullitaidot olivat aika koetuksella. Vääjäämättä tulee mieleen Englannin yksi kuuluisimmista arvonlisäverotapauksista. Siellä nimittäin leipomotuotteiden kuten keksien (biscuits) ja kakkujen (cake) arvonlisäverokanta on 0 %. Verottomuus ei kuitenkaan koske suklaalla päällystettyjä keksejä. McVities haastoi Englannin verohallinnon tunnettujen Jaffa-keksien (Jaffa Cake) verokannasta, koska yhtiön mielestä keksit olivat kakkuja eivätkä keksejä. Yhtiö voitti juttunsa lopulta vuosien taistelun jälkeen. Samanlaiseen turhauttavaan prosessointiin oli valmistauduttava Suomessakin.
Kun valtioneuvosto vuonna 2013 sokeriverotyöryhmän ehdotuksesta päätti jättää sokeriveron uudelleen lanseeraamisen sikseen, makeisveron aiheuttama kilpailuvääristymä uhkasi jatkua aiheuttaen yrityksille valtavan hallinnollisen taakan. Vasta EU:n komission puuttuminen asiaan toi tolkkua tilanteeseen. Se viestitti Elintarviketeollisuuden liiton kantelun perusteella hallitukselle, että makeisvero on syrjivä ja siten Eurooppaoikeuden vastainen. Hallitus otti jäätelölusikan kauniiseen käteen ja päätti lopettaa makeisveron vuoden 2017 alusta. Nopealla reagoinnilla se ennaltaehkäisi huomattavasti laajemmat seuraukset, jotka olisivat voineet syntyä, jos vero olisi virallisesti tulkittu kielletyksi valtiontueksi.
Tämän viikon loistouutinen oli se, että hallitus ei etene Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen esittämän sokeriveron kanssa. Onnellinen loppu surkeassa 9o vuoden tarinassa, jonka maksajina olivat teollisuus, kauppa ja terveytensä vaarantavat ajattelemattomat kuluttajat. Makeisveroa surkeampaa ja sekavampaa historiaa ei ole Suomessa kuin autoverotuksella. Jos tarinassa on jotain opetusta niin se on siinä, että sadan miljoonan verotulo valtiolle on synnyttänyt valtavat kulut ja kilpailuhaitan alan yrityksille, kuten tämän kaltaiset pisteverot poikkeuksetta tekevät.
Makeisveron aiheuttaman verovajeen paikkaamiseksi pitänee hallituksen keksiä muita veroja. Toivottavasti kukaan ei yritä elvyttää tulitikkuveroa, pelikorttien leimaveroa, margariiniveroa, televeroa tai lästimaksua, koska niistä ei seuraisi mitään hyvää. Vanhassa ei ole aina vara parempi. Ehkäpä hyvinvointivaltion säilyttämiseksi voitaisiin tarkastella vihdoin sitä mihin verorahoja käytetään ja jättää pastillin menevä aukko täyttämättä. Huonojen hampaiden ja kansalaisten ylipainon estämiseksi on löydettävä muita keinoja, joihin veroasiantuntija ei osaa ottaa kantaa.
