Sukupolvenvaihdos verottajan tähtäimessä

Välillä verottajan ja VOVAn (Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö) linjan kiristys on onnistunut, välillä tuomioistuin on kaatanut yritykset. Kummin tahansa, odottamaton linjankiristys tarkoittaa aina sitä, että sukupolvenvaihdoksen toteutus vaikeutuu ja viivästyy pahimmillaan jopa vuosilla.

Tässä pari esimerkkiä:

Hallintoneuvoston jäsenyys sukupolvenvaihdoshuojennuksen perusteena

Männävuosina verottaja antoi lukuisia päätöksiä, joiden mukaan hallintoneuvoston jäsenyys riittää sukupolvenvaihdoshuojennuksen saamiseksi. VOVA ei valittanut niistä. Oikeustila oli selvä ja ongelmaton.

Pari vuotta sitten verottaja päätti muuttaa linjaansa ja eväsi asiakkaaltamme verohuojennuksen, kun hän aikoi toimia yrityksen hallintoneuvoston jäsenenä. Valitimme päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi valituksen. Hallintoneuvoston jäsenyys siis kelpasi huojennusperusteeksi.

VOVA on puolestaan valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO:n päätöstä saadaan odottaa todennäköisesti kuluvan vuoden lopulle. Siihen saakka oikeustila on epävarma ja sukupolvenvaihdosten tekeminen entistä hankalampaa. Verottaja yrittää rimpuilla irti vanhasta hyvästä käytännöstään.

Tuotto-oikeuden arvostus

Isä oli lahjoittanut perheyrityksen osakkeet lapsilleen noin 15 vuotta sitten ja pidättänyt osakkeisiin tuotto-oikeuden. Verottaja oli katsonut yhtiön vuotuiseksi osinkotuotoksi 5 % yhtiön käyvästä arvosta. Yhtiön todellinen osinkotuotto oli tuolloin ollut noin 5 %, joten tuotto-oikeuden arvostus oli kohdallaan. Tuotto-oikeuden arvo vähennettiin lasten saaman osakelahjan arvosta, koska osingot menevät jatkossa isälle eikä lapsille. Kaikki meni kuten pitääkin.

Pari vuotta sitten isä halusi luopua hänellä noin 15 vuotta olleesta osinko-oikeudesta. Hän halusi osingon päätyvän jatkossa lapsille, joilla on sille omassa taloudessaan enemmän tarvetta kuin isällä. Yhtiö oli edeltävinä vuosina jakanut alle 1 %:n suuruista osinkoa. Syynä oli yhtiön tappiollisuus ja heikko kassavirta eli yhtiö ei yksinkertaisesti kyennyt maksamaan esimerkiksi 5 %:n osinkoja.

Tällä kertaa, kun tuotto-oikeus pitää siitä luopumisen hetkellä arvostaa käypään arvoon ja määrätä lapsille sen perusteella lahjavero, verottaja ei hyväksynytkään todelliseen osingonjakoon perustuvaa arvostusta. Tuotto-oikeus piti arvostaa edelleen kaavamaisen 5 %:n arvon mukaan.

Lopputuloksena lapset joutuisivat maksamaan lahjaveroa tyhjästä. Yhtiön osinko-oikeus ei ole 5 %:n arvoinen, koska yhtiö ei voi jakaa niin suurta osinkoa. Tästä syystä perhe päätti olla viemättä sukupolvenvaihdosta loppuun tuotto-oikeuden siirtämällä. Kohtuuton verotus esti sen.

Tähän asiaan tuo mielenkiintoista värinää se, että juuri ennen kesälomia verottaja antoi toiselle asiakkaallemme ennakkoratkaisun tuotto-oikeuden arvostamista koskevassa asiassa. Me kysyimme, saako lahjoitettavien osakkeiden arvosta tehdä 5 %:n suuruisen kaavamaisen vähennyksen, kun lahjoittaja pidättää itsellään oikeuden osinkoon.

Kyseessä oleva perheyritys ei ole kymmenen vuoden historiansa aikana jakanut osinkoa, koska se on ollut investointimoodissa ja sijoittanut kaiken sille kertyneen kassavirran uudelleen. Nyt näyttää siltä, että yhtiö voi jakaa osinkoa jatkossa, kun investoinnit alkavat tuottaa positiivista kassavirtaa. Meidän perustelumme oli siis, että 5 %:n kaavamaista arvostustapaa pitää noudattaa, koska yhtiö kykenee tulevaisuudessa siihen osingonjakoon – ja koska sitä kaavamaista arvoa näköjään noudatetaan, vaikka se ei todellista osingonjakoa vastaakaan (ks. edellinen case).

Verottajan ennakkoratkaisu oli, että tuotto-oikeuden arvona on pidettävä 2 %:a yhtiön arvosta. Sitä mistä tämä 2 % oli keksitty, verottaja ei vaivautunut perustelemaan käytännössä mitenkään.

Ensimmäisessä tapauksessa tuotto-oikeuden arvo siis oli 5 %, kun taas jälkimmäisessä se oli 2 %. Kummassakaan arvo ei vastannut todellista osingonjakoa tai -jakokykyä.

Mikä oli tapausten ero? No ainakin se, että ensimmäisessä tapauksessa suuri tuotto-oikeuden arvo (5 %) johtaa suureen lahjaveroon ja jälkimmäisessä pieni arvo (2 %) johtaa samoin suureen veroon. Veronsaajan kannalta tämä logiikka on täysosuma!

Minulla olisi lisää vastaavia esimerkkejä esim. sijoitusyhtiöiden kohtelusta perintö- ja lahjaverotuksessa tai sukupolvenvaihdoshuojennuksen kriteerien soveltamisesta. Jätän niiden käsittelyn kuitenkin toiseen kertaan.

Yhteinen nimittäjä edellä kuvaamilleni tapauksille on, että verottaja ja VOVA kiristävät sukupolvenvaihdoksen verotusta. Tämä ei ole mikään julkilausuttu linja, mutta se näkyy selvästi perheyritysten veroarjessa, jossa me olemme tiiviisti mukana.

Kehitys on hyvin valitettava. Verotuksen ennakoitavuus kärsii. Oikeusvarmuus kärsii. Sukupolvenvaihdokset hankaloituvat.

Sattumaako, mutta hallitusohjelman mukaan kehityksen pitäisi olla päinvastaista kaikissa näissä kolmessa asiassa. Tässä on pallo ilmassa uudelle valtiovarainministerille.