Valinnanvapaus työsuhteen ja yrittäjyyden välillä kasvaa

Verohallinto on toisinaan pyrkinyt sivuuttamaan etenkin ns. yhdenmiehenyhtiön verotuksessa ja käsittelemään yhtiön laskutusta sen omistajan palkkatulona. Tällöin verottaja on katsonut, että yhtiön ja sen asiakkaan välinen toimeksiantosuhde ei olisi ”aito”, vaan työn suorittava henkilö olisi tosiasiassa työsuhteessa toimeksiantajaan. Riski tällaisesta tulkinnasta on ollut olemassa esim. tilanteessa, jossa pienyhtiöllä on vain yksi toimeksiantaja.

Korkeimman hallinto-oikeuden tuore vuosikirjaratkaisu KHO 2016:35 korostaa toimeksiantajan ja -saajan oikeutta valita, suoritetaanko työ yrittäjänä vai työsuhteessa. Ratkaisussa oli kyse tilanteesta, jossa B Oy:n talous- ja tietohallinnon palvelut oli ulkoistettu vuosien 2008–2009 aikana. Yhtiö oli kilpailuttanut palvelun ja päätynyt A Ky:n tarjoukseen. A Ky:n vastuunalainen yhtiömies ja ainoa työntekijä A oli ennen ulkoistusta työskennellyt B Oy:n työsuhteisena talouspäällikkönä vuosina 2007 ja 2008. Verohallinto tulkitsi B Oy:n maksamat suoritukset A:n palkaksi, minkä jälkeen sekä verotuksen oikaisulautakunta että hallinto-oikeus hylkäsivät B Oy:n tekemän oikaisuvaatimuksen ja valituksen. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin arvioi asiaa toisin.

Tapaukseen liittyi useita piirteitä, joiden on yleensä katsottu korostavan riskiä toimeksiantosuhteen tulkitsemisesta työsuhteeksi. A Ky:llä oli vain yksi toimeksiantaja ja työ tehtiin B Oy:n tiloissa. A oli aiemmin vastannut osin samoista tehtävistä B Oy:n työntekijänä ja myös toimeksiantosopimuksessa A oli nimenomaisesti nimetty vastuuhenkilöksi, joka ottaa hoitaakseen sopimuksessa mainitut tehtävät. Työstä oli sovittu maksettavaksi kiinteä kuukausittainen korvaus ja toimeksiantosopimukseen sisältyi irtisanomisaika. Näistä seikoista huolimatta KHO katsoi, että B Oy:n A Ky:lle maksamat suoritukset eivät olleet A:lle maksettua palkkaa. Ratkaisunsa perusteluissa KHO nimenomaisesti totesi, ettei asiaa arvioitaessa tule ottaa huomioon sopimussuhteen ulkopuolisia seikkoja – kuten A Ky:n toimeksiantojen lukumäärää ja muun toiminnan laajuutta. KHO myös korosti taloushallintopalveluille olevan tyypillistä, että ne eivät edellytä toimeksiannon saajalta merkittäviä investointeja, vaan riski liittyy lähinnä toimeksiantojen loppumiseen. Näin ollen sopimus sisälsi alalle ominaisen yrittäjäriskin ja kyse oli aidosta yritysten välisestä toimeksiantosuhteesta.

Verohallinto on mainitun KHO:n ratkaisun julkaisemisen jälkeen päivittänyt palkkaa ja työkorvausta koskevaa ohjeistustaan vastaamaan viimeisintä oikeuskäytäntöä. Ohjeen johdannon mukaan sen tarkoituksena ei ole kiristää nykyistä verotuskäytäntöä, vaan päinvastoin mahdollistaa se, että yksittäisistä toimeksiannoista maksettavia suorituksia voidaan yhä useammin pitää palkan sijaan työkorvauksena. Päivitetty ohje painottaa kokonaiskuvan merkitystä ratkaistaessa sitä onko tulo palkkaa vai työkorvausta. Se myös antaa entistä enemmän painoarvoa yrittäjän omalle toiminnalle liittyen esimerkiksi yrittämiseen liittyvien velvoitteiden hoitoon. Sen sijaan mm. työn johto- ja valvontaoikeuden merkitys on aikaisempaa vähäisempi. Päivitetty ohje sisältää myös tunnusmerkistöt erilaisille sopimustyypeille, joita voidaan käyttää ristiriitatilanteissa tulkinta-apuna.