- Aiheet
Verohallinto on päivittänyt listan lainkäyttöalueista, jotka täyttävät väliyhteisölain tietojenvaihtovaatimuksen (ns. valkoinen lista)
ETA-alueen ulkopuolista yhtiötä ei pidetä väliyhteisönä, mikäli yksikkö (esimerkiksi ulkomainen yhteisö) on todellisuudessa asettautunut asuinvaltioonsa ja tosiasiallisesti harjoittaa siellä taloudellista toimintaa. Tämän lisäksi edellytetään muun muassa, että kyseisen lainkäyttöalueen kanssa on solmittu riittävällä tasolla verotietojen vaihdosta.
Verohallinto ylläpitää listaa niistä lainkäyttöalueista, joiden kanssa on solmittu väliyhteisölaissa edellytetty verotietojenvaihtosopimus. Verohallinto on päivittänyt listan 14.1.2019.
Listan näet kokonaisuudessaan Verohallinnon ohjeesta.