Verollisen liiketoiminnan liitännäinen veroton toiminta rajoittaa vähennysoikeuksia

Asiassa KHO:2017:36 yhtiö harjoitti autokauppaa ja oli tehnyt siihen liittyen rahoitus- ja vakuutusalan yritysten kanssa sopimuksia, joiden perusteella se tarjosi välittäjänä auton ostajille erilaisia rahoitus- ja vakuutussopimuksia. Yhtiö sai välittämistään sopimuksista arvonlisäverottomia välityspalkkioita. Yhtiön käyttäessä yleiskulujen vähennyksen jakoperusteena liikevaihtojen suhdetta veroton liikevaihto oli otettava huomioon vähennyskelpoista osuutta laskettaessa.

KHO katsoi ratkaisussaan, että arvonlisäverolaissa on pantu täytäntöön arvonlisäverodirektiivin mukainen tavaroiden ja palvelujen tosiasialliseen käyttöön perustuva vähennysten jakomenetelmä. Tällä perusteella KHO katsoi, että yhtiö ei voi vaatia sovellettavaksi muuta direktiivissä säädettyä jakomenetelmää. Näin ollen sillä seikalla, että direktiivin mukaan vähennyksen suhdelukua laskettaessa ei oteta huomioon liitännäisistä rahoitusliiketoimista muodostuvaa liikevaihdon määrää, ei ollut asiassa merkitystä. Tältä osin KHO:n päätös vaikuttaisi olevan päinvastainen kuin päätöksessä 30.12.2015 KHO:2015:188. Silloin KHO totesi direktiivillä olevan vähintäänkin tulkintavaikutus.

Ratkaisu muuttaa nykyistä verotuskäytäntöä. Yritykset, jotka saavat omaan verolliseen liiketoimintaan liittyen pienessäkin määrin liitännäisiä verottomia tuottoja, joutuvat nyt ottamaan nämä tuotot huomioon arvonlisäverovähennysten laskennassa. Erilaiset verottomat tuotot ovat viimeisen parin vuoden ajan olleet Verohallinnon erityisen tarkastuksen kohteena. Verottomien välityspalkkioiden lisäksi tällaisia tuottoja voivat olla esimerkiksi korkotuotot.

Autokaupalle ja eräille muillekin kaupan aloille KHO:n päätös muuttaa vakuutusten ja rahoituksen välittämisessä vakiintuneen verotuskäytännön eikä jälkiverotukselle nähdäksemme pitäisi olla perusteita.

Varastorahoitusta koskevassa ratkaisussa KHO:2017:38 oli kyse rahoitusyhtiö A Oy:n autoalan jälleenmyyjille tarjoamasta varastorahoitukseksi kutsutusta palvelusta. Jälleenmyyjä sai ostaa maahantuojalta ajoneuvoja A Oy:n lukuun. Ajoneuvon ostohinta pienensi A Oy:n jälleenmyyjälle myöntämää euromääräistä limiittiä. A Oy myi ajoneuvot jälleenmyyjälle tämän löydettyä ajoneuvolle ostajan. Myyntihinta oli sama hinta, jonka A Oy oli maksanut maahantuojalle. A Oy peri jälleenmyyjältä ajoneuvokohtaisen kiinteän palkkion, kaupinta-aikaan perustuvan kuukausipalkkion sekä laskutuspalkkion. KHO katsoi palkkioiden olevan vastiketta A Oy:n jälleenmyyjille myymästä rahoituspalvelusta, josta A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa. A Oy:llä ei ollut oikeutta vähentää toimintaan liittyviin yleiskustannuksiin sisältyvää arvonlisäveroa.