PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Wayfair-päätöksen vaikutukset leviävät USA:ssa

USA:n korkein oikeus antoi 21.6.2018 päätöksen South Dakota vs. Wayfair Inc., jonka mukaan ulkomaalaiselle tavaroiden tai palvelujen myyjälle voi syntyä Sales and Use Tax -velvollisuus pelkän “taloudellisen läsnäolon” (economic nexus) perusteella.

Etelä-Dakotassa economic nexus muodostui, mikäli myyntien arvo ylitti $100 000 tai transaktioiden määrä ylitti 199 kpl. Tämä hyväksyttiin Wayfair-tuomiossa. Wayfair-tuomio kumosi vakiintuneen tulkinnan, jonka mukaan osavaltion oikeus kerätä veroa syntyy vain silloin kuin myyjällä on fyysinen presenssi, kuten varasto tai toimisto, osavaltiossa.

Wayfair-päätös vaikuttaa etenkin verkkokauppojen verovelvollisuusasemaan USA:ssa. Päätöksen soveltamisessa on eroja eri osavaltioiden välillä. New Yorkin, Kalifornian, Coloradon ja Wisconsin osavaltiot ovat jo ilmoittaneet ryhtyvänsä soveltamaan päätöstä. New Yorkin osavaltiossa päätöstä sovelletaan välittömästi. Kalifornian osavaltio on ilmoittanut soveltavansa päätöstä 1.4.2019 alkaen.

Päätöksen vaikutusten levitessä, USA:ssa toimivien yritysten tulisi olla aiempaa tarkemmin selvillä toiminnoistaan eri osavaltioissa.