PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Yritykset saavat helpotuksia verojen maksujärjestelyihin

Maksujärjestelyssä olevien verojen viivästyskorkoa ehdotetaan alennettavaksi neljään prosenttiin ja maksuehtoihin kaavaillaan muita helpotuksia.

Verohallinto ja hallitus valmistelevat määräaikaisia helpotuksia yritysten maksujärjestelyihin. Uusilla toimenpiteillä on tarkoitus lieventää maksujärjestelyn ehtoja COVID-19-epidemian ajaksi.

Maksujärjestelyn piirissä olevien verojen viivästyskorko on tarkoitus alentaa seitsemästä prosentista neljään prosenttiin. Alennettua viivästyskorkoa sovellettaisiin maaliskuun alun jälkeen erääntyneisiin veroihin. Määräaikainen muutos koskisi viimeistään elokuun lopussa erääntyviä veroja. Asiaan liittyen annettiin hallituksen esitys 2.4.2020 (HE 33/2020).

Maksujärjestelyn ehtoja helpotetaan lisäksi siten, että maksujärjestelyssä olevia veroja ei tarvitsisi maksaa ensimmäiseen kolmeen kuukauteen nykyisen yhden kuukauden maksuajan sijaan. Verohallinto myös lisää automaattisesti maksujärjestelyn piiriin kaikki toukokuun loppuun mennessä erääntyvät verot, joita ei ole maksettu eräpäivänä. Muutoksia noudatetaan maksujärjestelyissä, joita on haettu 25.3.2020 alkaen ja viimeistään elokuun lopussa. 

Lisätietoa maksujärjestelyn muutoksista ja käytännöistä saat Verohallinnon sivuilta.