Työ- vai toimeksiantosuhde? – Ruokalähettipalveluiden saaga jatkuu verotuksen puolella
Alustatalous on tuonut arkeen uudenlaisia palveluita, joissa perinteiset työn ja yrittäjyyden rajat hämärtyvät. Ruokalähetit ovat tästä hyvä esimerkki. Ruokalähettien työsuhteen olemassaoloa ja sitä myötä työsuhteen tunnusmerkkien täyttymistä on arvioitu oikeuskäytännössä aikaisemminkin. Erilaisissa tilanteissa on myös päädytty erilaisiin lopputuloksiin: toisinaan ruokalähettien on tulkittu olevan työsuhteessa ja toisinaan ei.
Alustatalous on tuonut arkeen uudenlaisia palveluita, joissa perinteiset työn ja yrittäjyyden rajat hämärtyvät. Ruokalähetit ovat tästä hyvä esimerkki. Ruokalähettien työsuhteen olemassaoloa ja sitä myötä työsuhteen tunnusmerkkien täyttymistä on arvioitu oikeuskäytännössä aikaisemminkin. Erilaisissa tilanteissa on myös päädytty erilaisiin lopputuloksiin: toisinaan ruokalähettien on tulkittu olevan työsuhteessa ja toisinaan ei.
Keskusverolautakunnan tuoreessa ratkaisussa arvioitiin ruokalähettipalvelun maksamien palkkioiden vero-oikeudellista luonnetta. Ratkaisu on jatkumoa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) toukokuiselle päätökselle ruokalähettien työoikeudellisesta asemasta.
Taustaa
Ruokalähettien työoikeudellista asemaa koskeva saaga lähti liikkeelle marraskuussa 2021, kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto määritteli ruokalähetit työntekijöiksi. Virasto velvoitti Woltin uhkasakon voimalla pitämään kirjaa lähettiensä työajoista. Wolt valitti asiasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka kumosi helmikuussa 2024 aluehallintoviraston näkemyksen ja linjasi, että Woltin lähetit ovat yrittäjiä eivätkä työntekijöitä.
Tämän jälkeen korkein hallinto-oikeus myönsi aluehallintovirastolle valitusluvan ja tutki asian. KHO antoi toukokuussa 2025 ennakkopäätöksen (KHO 2025:41), jossa työsuhteen tunnusmerkkien katsottiin täyttyvän. Lisäksi KHO päätti, että ruokalähetteihin ei sovelleta työaikalakia. Viimeisimmän tiedon mukaan Wolt on perehtynyt huolellisesti KHO:n ratkaisuun ja päätynyt hakemaan ratkaisun purkua korkeimmasta oikeudesta sen sisältämien virheiden vuoksi.
Keskusverolautakunnan ratkaisun kysymyksenasettelu
Digitaalisen alustan tarjonnut teknologiayhtiö maksoi kuljetuspalveluista lähettinä toimineelle yhtiölle, jonka yhtiömies käytännössä hoiti kuljetukset. Keskusverolautakunnassa oli ratkaistavana, oliko palkkioita pidettävä yhtiön itsenäisestä työstä saamana elinkeinotulona vai lähettinä toimineen yhtiömiehen työsuhteessa saamana palkkana.
Työsuhdetta puoltavia tekijöitä
Kuljetustoimeksiannoista kuluttaja-asiakkaan kanssa oli sovittu alustayhtiön nimissä, joka myös määritteli kuljetuksille hinnan. Kuljetuksen teki lähetti, jolle alustayhtiö maksoi toimeksiannosta kiinteän palkkion. Keskusverolautakunta katsoi, että näissä olosuhteissa kuljetustyö tehtiin alustayhtiön lukuun osana yhtiön ydinliiketoimintaa ja että kuljetustyön olosuhteet vastasivat työsuhteessa tehtyä työtä.
Toimeksiannot otettiin vastaan ja merkittiin suoritetuiksi alustayhtiön digitaalisella alustalla. Lähetin oli noudatettava turvallisuutta koskevia ohjeita, mukaan lukien tunnin maksimikuljetusaikaa. Keskusverolautakunta katsoi, että lähetillä oli tosiasiassa vain vähän liikkumavaraa siinä, kuinka kuljetus toteutettiin, ja että alustayhtiöllä oli mahdollisuus valvoa lähetin työtä ainakin jossain määrin. Näissä olosuhteissa lähetin ei voitu katsoa toimivan itsenäisesti vaan alustayhtiön johdon ja valvonnan alaisena.
Toimeksiantosuhdetta puoltavia tekijöitä
Keskusverolautakunta löysi olosuhteista myös toimeksiantosuhteeseen viittaavia piirteitä:
- Lähetillä oli oikeus valita työaikansa ja käyttää työssään sijaisia siitä ilmoittamatta.
- Alustayhtiö ei vastannut siitä, että lähetillä olisi kuljetustehtäviä.
- Lähetin palkkio oli suoriteperusteinen ja voitiin evätä kuljetuksen epäonnistuessa.
- Alustan tarkoituksena ei ollut valvoa lähettien työtä.
- Lähetti teki työn omilla työvälineillään, eikä sopimus rajoittanut mahdollisuutta tehdä kuljetuksia myös kilpailijoille.
- Lähetti kuului ennakkoperintä- ja ALV-rekisteriin sekä vastasi sosiaali-, eläke- ja muista vakuutuksistaan itsenäisesti.
- Lähetillä ei ollut oikeutta korvauksiin sairaus- tai loma-ajoilta, eikä hänelle maksettu korvausta työstä aiheutuvista kuluista.
- Lähetin sopimus oli irtisanottavissa 14 vuorokauden irtisanomisajalla.
Kokonaisarvio ratkaisi tälläkin kertaa
Keskusverolautakunnan mukaan kokonaisuutena arvioiden ne seikat, jotka tukivat korvauksen katsomista B:n palkaksi, olivat painavampia. Korvausta pidettiin lähettinä käytännössä toimineen henkilön palkkana.
Näyttää siltä, että keskusverolautakunnan arvioinnissa käänteentekevänä nähtiin ruokalähetin tosiasiallinen liikkumavara kuljetuksen toteuttamisessa ja se, että ruokalähettipalvelulla oli mahdollisuus valvoa ruokalähetin työtä ainakin jossain määrin. Pääasiallisesti näillä perusteilla keskusverolautakunta katsoi, ettei ruokalähetti toiminut itsenäisesti vaan ruokalähettipalvelun johdon ja valvonnan alaisena. Keskusverolautakunnan ratkaisu on siten ainakin osittain perustunut näennäiseen johdon ja valvonnan alaisuuteen digitaalisen alustan kautta. Ei ole kuitenkaan lainkaan harvinaista, että myös toimeksiantosuhteessa työn tilaajalla on mahdollisuus varmistaa työn lopputulos ja aikataulu, koska viime kädessä työn tilaaja, tässä tapauksessa ruokalähettipalvelu, vastaa asiakkaalle työn lopputuloksesta.
Keskusverolautakunnan mukaan asiassa ei ollut merkitystä sillä, ettei alustan tarkoituksena ollut valvoa lähettien työtä. Edellä mainittu rajaus voi olla ongelmallinen ja johtaa yhä useamman toimeksiantosuhteen katsomiseen työsuhteeksi vero-oikeuden näkökulmasta.
Vero-oikeudellinen arviointi vielä lopullisesti ratkaisematta
Vaikka keskusverolautakunnan ratkaisu on linjassa KHO:n aiemman päätöksen kanssa, jossa lähettien katsottiin olevan työsuhteessa, täytyy muistaa, että työsuhteen käsitettä ei määritellä tulovero- eikä ennakkoperintälaissa. Ennakkoperintälain esitöissä onkin todettu, että ennakkoperintälain työsuhteen käsite on itsenäinen vero-oikeudellinen käsite ja palkan käsitettä ei ole perusteltua pohjata suoraan työoikeudelliseen työsuhteen käsitteeseen ja sen tulkintoihin. Verotuksessa ratkaisua ei siten tehdä ainoastaan työoikeudellisen työsuhteen yksittäisten tunnusmerkkien perusteella.
Vero-oikeudellisen käsitteen itsenäisyyttä havainnollistaa hyvin se, että keskusverolautakunta oli päätynyt äänestämään ratkaisusta (4–3) KHO:n aiemmasta päätöksestä huolimatta. Keskusverolautakunnan ratkaisu ei ole kirjoitushetkellä lainvoimainen ja voikin olla, että asia päätyy vielä KHO:n pöydälle vero-oikeudellista arviointia varten.
