Uusia tuulia horisontissa matkailualan arvonlisäverotukselle

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa 2025 yleisen konsultaatiopyynnön, jolla selvitetään tarvetta uudistaa matkailualan arvonlisäverotusta. Uudistusta on suunniteltu osana vuonna 2020 julkaistua reilun ja yksinkertaisen verotuksen pakettia, ja se koskisi matkatoimisto- sekä matkustamiseen liittyviä henkilökuljetuspalveluja. Uudistuksen tavoitteena olisi paitsi yksinkertaistaa ja yhtenäistää verotusta, myös rakentaa reilumpi toimintaympäristö matkailualan toimijoille. Konsultaatiopyynnön taustat pohjaavat osin jo aiemmin tehdylle selvitykselle matkatoimistopalvelujen arvonlisäverotuksesta, ja komission aikomuksena on laatia vastaava selvitys myös henkilökuljetuksista.

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa 2025 yleisen konsultaatiopyynnön, jolla selvitetään tarvetta uudistaa matkailualan arvonlisäverotusta. Uudistusta on suunniteltu osana vuonna 2020 julkaistua reilun ja yksinkertaisen verotuksen pakettia, ja se koskisi matkatoimisto- sekä matkustamiseen liittyviä henkilökuljetuspalveluja. Uudistuksen tavoitteena olisi paitsi yksinkertaistaa ja yhtenäistää verotusta, myös rakentaa reilumpi toimintaympäristö matkailualan toimijoille. Konsultaatiopyynnön taustat pohjaavat osin jo aiemmin tehdylle selvitykselle matkatoimistopalvelujen arvonlisäverotuksesta, ja komission aikomuksena on laatia vastaava selvitys myös henkilökuljetuksista.

Matkatoimistopalvelut

Tällä hetkellä matkatoimistopalvelun myynti verotetaan myyjän voittomarginaalin perusteella siinä jäsenvaltiossa, jossa myyjä toimii. Näin ollen esimerkiksi EU:n ulkopuolisten matkanjärjestäjien myymät paketit on myyty unionin ulkopuolella ja jäävät siten verottamatta EU:ssa. Tämä on kasvava trendi, koska palvelujen tarjoaminen unionin ulkopuolelta sen sisäpuolelle on digitalisaation kautta entistä helpompaa. Lisäksi komissio on havainnut, että jäsenvaltioiden säännökset vaihtelevat sen suhteen, sovelletaanko marginaaliverotusta yrityksille edelleenmyytäväksi myytyihin matkatoimistopalveluihin. Näihin markkinoita vääristäviin epäkohtiin puuttumiseksi komissio harkitsee myyntimaan määrittämistä uudelleen sekä edelleenmyytävien matkatoimistopalvelujen myynnin verotuksen yhdenmukaistamista.

Matkatoimistopalvelujen myyntimaasäännösten muuttaminen olisi tehokas keino luoda tasapuolisemmat kilpailuolosuhteet EU:n alueelle ja sen ulkopuolelle sijoittautuneiden myyjien välille. Myyntimaan ja siten verotusoikeuden määrittäminen matkustajan kotipaikan tai matkan kohteen perusteella toteuttaisi myös EU:n arvonlisäverojärjestelmän luonteen mukaista keskeistä periaatetta: myynti verotetaan siellä, missä palvelu kulutetaan. Käytännössä järjestelmä palkitsisi verotusoikeudella joko sen valtion, jossa asuva henkilö käyttää varallisuuttaan matkustamiseen, tai sen valtion, joka onnistuu houkuttelemaan matkailijoita. Myyjille muutos aiheuttaisi kuitenkin nykyistä enemmän hallinnollista taakkaa, sillä se edellyttäisi arvonlisäverovelvoitteiden täyttämistä useissa EU-valtioissa. Edelleenmyytävien matkatoimistopalvelumyyntien verotuksen yhdenmukaistaminen sen sijaan yksinkertaistaisi parhaimmillaan verotusta huomattavasti. Tällä hetkellä jäsenvaltioiden välillä on eroja paitsi marginaaliverotuksen soveltumisessa ylipäätään, myös siinä, miten arvonlisäverotus toteutetaan tilanteissa, joissa marginaaliverotusta ei sovelleta.

Henkilökuljetukset

Komission henkilökuljetusten arvonlisäverotuksessa havaitsemat ongelmat liittyvät myyntimaasääntelyyn sekä erilaiseen verokohteluun eri kulkuneuvojen välillä. Ratkaisuiksi komissio harkitsee laivojen ja lentokoneiden varustamiseen ja ylläpitoon liittyvien verovapauksien tarkentamista sekä muutoksia henkilökuljetuksen myyntimaan määrittämiseen (verotus tällä hetkellä eri jäsenvaltioissa kuljetun matkan mukaan). Toisin kuin matkatoimistopalvelujen kohdalla, yksityiskohtaista selvitystä henkilökuljetusten nykyisestä arvonlisäverotuksesta ei kuitenkaan ole vielä tehty, mikä tarkoittaa, että komission esittämät suuntaviivat saattavat hyvinkin vielä muuttua.

Konsultaatiopyynnöstä huolimatta hanke on vielä aikaisessa vaiheessa ja suunnitellut toimenpiteet on tarkoitettu tukemaan sen arvioimista, onko muutoksia ylipäätään syytä tehdä. Jos lainsäädännön muutostyöhön ryhdytään, on komissio suunnitellut ehdotuksen valmistelemista loppuvuodelle 2026. Toteutumisajankohta näyttäisi siten asettuvan hyvinkin pitkälle tulevaisuuteen.

Mirka Danielsson

Veroneuvonta

020 787 7081

mirka.danielsson@pwc.com

Lauri Hatunen

Veroneuvonta

020 787 7127

lauri.hatunen@pwc.com