Veron maksaminen ei korvannut puuttuvaa veroilmoitusta, eikä pelastanut veronkorotukselta
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO 2026:4 täsmensi veronkorotukseen ja veroilmoittamiseen liittyviä sääntöjä yksityishenkilön verotuksessa. Tulon ilmoittaminen ennakkoveron määräämistä varten ja veron maksaminen ei poistanut velvollisuutta ilmoittaa tulo myöhemmin veroilmoituksella lopulliseen verotukseen. Ilmeisen tahattomasta unohduksesta rankaisemista veronkorotuksella ei katsottu niin kohtuuttomaksi, että veronkorotus olisi jätetty täysin määräämättä.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO 2026:4 täsmensi veronkorotukseen ja veroilmoittamiseen liittyviä sääntöjä yksityishenkilön verotuksessa. Tulon ilmoittaminen ennakkoveron määräämistä varten ja veron maksaminen ei poistanut velvollisuutta ilmoittaa tulo myöhemmin veroilmoituksella lopulliseen verotukseen. Ilmeisen tahattomasta unohduksesta rankaisemista veronkorotuksella ei katsottu niin kohtuuttomaksi, että veronkorotus olisi jätetty täysin määräämättä.
Esimerkiksi yrityskauppa tai muu suuri luovutusvoitto on usein myyjälle ainutlaatuinen ja kertaluonteinen tapahtuma, jonka verotuksesta ei ole lihasmuistiin kertynyttä rutiinia. Verotusslangissa puhutaan ennakonkannonalaisista tuloista. Niistä ei useimmiten pidätetä ennakonpidätyksiä, eikä maksaja ilmoita niitä saajan puolesta Verohallinnolle. Moni tietää – ja puskaradio muistuttaa – että ennakkoveroja tai lisäennakkoa maksamalla voi säästyä jäännösverojen viivästyskoroilta.
Yleinen harhakäsitys on, että velvollisuudet on hoidettu, kun ennakkoverot on maksettu. Ennakkoverot ovat osa ennakkoperintää, jossa veroja maksetaan etukäteen arvioiduista tuloista. Ennakkoverot ja niiden perusteina olevat tulot ovat kaikesta huolimatta arvioita, jotka on täsmennettävä erikseen veroilmoituksella säännönmukaista, eli niin kutsuttua lopullista verotusta varten.
Valveutunut lukija saattaa huomauttaa, että hänen kohdallaan esimerkiksi ennakonkannonalaiset vuokratulot ovat saattaneet siirtyä ennakkoverojen tiedoista evääkään liikuttamatta esitäytetylle veroilmoitukselle. Tämä on arvokas huomio ja täyttä totta. Helpoksi tehty veronmaksu ja -ilmoittaminen sekä automaation kautta jotkut esitäytetylle veroilmoitukselle siirtyvät arviotiedot saattavat jopa hämärtää yksityishenkilön käsitystä omista velvoitteistaan.
Korjaamatta jäänyt esitäytetty veroilmoitus on yhtä kuin jätetty veroilmoitus
Vaikka veroilmoitusautomaatio helpottaakin elämää, laki pitää vastuun veroilmoituksen oikeellisuudesta kuitenkin täysin verovelvollisella itsellään. Verotusmenettelystä annetun lain 7 §:n 3 ja 4 momenttien mukaan esitäytetyssä veroilmoituksessa olevat tiedot on tarkastettava ja mahdolliset puutteet ja virheet korjattava veroilmoituksella. Siltä osin, kuin muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen ei ilmoiteta, katsotaan veroilmoitus annetun esitäytetyn veroilmoituksen kaltaisena.
Esitäytetty veroilmoitus pohjatietoineen koskee lähinnä yksityishenkilöitä ja siksi yksityishenkilöiden veroilmoituksia kutsutaan kuvaavasti veroilmoitusten täydennyksiksi. Jos tätä täydennystä ei tehtäisi, veroilmoitus olisi mahdollisine puutteineen ja virheineen yhtä kuin Verohallinnon lähettämä esitäytetty veroilmoitus.
Oikeustapauksen KHO 2026:4 verovelvollinen oli siis osoittanut selkeästi halun maksaa verovuonna 2020 saamastaan lisäkauppahinnasta määräytyvän veron lisäennakkohakemuksessaan 31.1.2021. Lisäennakko 740 000 euroa määrättiin 1.2.2021 ja verovelvollinen maksoi sen ilmeisesti luullen verojen tulleen hoidetuiksi.
Reilun kolmen viikon päästä tulostuneella esitäytetyllä veroilmoituksella ei kuitenkaan ollut tätä lisäennakkoa varten ilmoitettua tuloa. Maksettu lisäennakko luettiin esitäytetyllä veroilmoituksella hyväksi ja lopputuloksena oli valtava veronpalautus.
Esitäytetty veroilmoitus olisi pitänyt tarkistaa ja sitä olisi pitänyt täydentää tulolla, jolle oli kolme viikkoa aiemmin haettu lisäennakkoa.
Veronkorotus ”kohtuuttomissa tilanteissa”
Veronkorotussääntöjä uudistettiin suuressa lakiuudistuksessa vajaat kymmenen vuotta sitten. Uusien sääntöjen sanottiin jättävän virkamiehille vähemmän harkinnan varaa ja olevan veronmaksajille ankarampia. Oikeuskäytäntöä on toistaiseksi kertynyt vähän ja päätös KHO 2026:4 täsmentää harmaata aluetta laintulkinnassa.
Verotusmenettelystä annetun lain 32 § 1 momentin mukaan veronkorotus määrätään, jos veroilmoitus on annettu puutteellisena tai virheellisenä tai jätetty kokonaan antamatta.
Saman lain 32a § 1 momentin mukaan veronkorotuksen perustaso on 2 prosenttia lisätystä tulosta. Tätä määrää on mahdollista alentaa, mikäli alennusperusteita on. Veronkorotus on 1 prosentti lisätystä tulosta, jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä tai perustason mukainen veronkorotus olisi muusta erityisestä syystä kohtuuton.
Veronkorotus taas jätetään määräämättä saman lain 32 § 3 momentin perusteella, jos laiminlyönti on vähäinen tai sille on pätevä syy tai 1 prosentin veronkorotuksen määrääminen olisi ”olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta”.
Verotusmenettelystä annettu laki tuntee siis veronkorotusta määrättäessä kaksi kohtuuttomuuden tasoa: sen, joka oikeuttaa 1 prosentin alennettuun veronkorotukseen ja sen, joka vapauttaa siitä kokonaan.
Oikeustapauksessa KHO 2026:4 korkein hallinto-oikeus arvioi edellä kuvattuja olosuhteita nimenomaan näiden kohtuuttomuuden tasojen näkökulmasta. KHO päätyi siihen, että perustason veronkorotus veroilmoituksen täydennyksen unohtaneelle, mutta vain viikkoja aiemmin suuren ennakkoveron unohtuneesta tulosta oma-aloitteisesti maksaneelle olisi ollut kohtuutonta. Syvällisemmän kohtuuttomuuden kriteerit eivät kuitenkaan täyttyneet, jolloin veronkorotus voitiin määrätä alennettuna.
