Viisi neuvoa onnistuneeseen sukupolvenvaihdokseen
Sukupolvenvaihdos ei ole tekninen suoritus, vaan tunteita herättävä prosessi, jossa ihmissuhteet, arvot ja odotukset ovat ratkaisevassa roolissa. Siksi prosessi on tärkeää käynnistää ajoissa.
Sukupolvenvaihdos ei ole tekninen suoritus, vaan tunteita herättävä prosessi, jossa ihmissuhteet, arvot ja odotukset ovat ratkaisevassa roolissa. Siksi prosessi on tärkeää käynnistää ajoissa.
Kun lähdetään pohtimaan perheyrityksen siirtämistä seuraavalle sukupolvelle, lahjakirjoja ja verolaskelmiakin tärkeämpi asia on avoin keskustelu. Kuka ottaa ohjat? Milloin? Ja miten säilytämme sekä yrityksen hengen että perheen yhtenäisyyden? Tässä viisi neuvoa, jotka voivat auttaa sukupolvenvaihdoksen ensimmäisistä vaiheista selviytymisessä.
1. Aloita keskustelu hyvissä ajoin – ja oikeassa paikassa
Monet kysyvät ensin, miten teemme tämän verotuksellisesti järkevimmällä tavalla, kun oikea kysymys olisi, mitä haluamme yritykseltä ja toisiltamme. Sukupolvenvaihdoksen tulisi alkaa keskustelulla arvoista, visioista ja tulevista rooleista. Mitä aikaisemmin aloitatte dialogin, sitä paremmat mahdollisuudet teillä on löytää yhteinen pohja ilman ajan tai olosuhteiden yllättävän muutoksen tuottamaa painetta.
2. Ymmärrä ja tunnusta mukana tulevat tunteet
Yrityksen siirto ei ole koskaan pelkkä liiketoimintapäätös. Monille se tarkoittaa elämäntyön antamista eteenpäin, ja siihen voi liittyä ylpeyttä, epäilyjä ja pelkoa. Samanaikaisesti seuraava sukupolvi saattaa tuntea epävarmuutta siitä, voivatko he täyttää odotukset. Siksi on tärkeää antaa tilaa näille tunteille ja ottaa ne vakavasti. Sukupolvenvaihdos ei ole vain pykäliä ja prosentteja, vaan myös vuorovaikutussuhteita ja tunteita.
3. Tuo selkeyttä rooleilla ja vastuilla
Kuka ottaa ohjat ja milloin? Usein paras lopputulos siirrossa savutetaan, jos vanhemman sukupolven vetäytyminen tapahtuu asteittain, mutta aina se ei ole mahdollista. Miten varmistetaan, että uudella sukupolvella on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja päätöksiin omalla tavallaan? Epäselvät odotukset voivat johtaa konflikteihin ja epävarmuuteen. Siksi on tärkeää käydä avoimesti läpi roolit, vastuut ja päätösvallan määrä niin ennen muutosta, sen aikana kuin yritystoiminnan siirtymisen jälkeen.
Samalla on tärkeää varmistaa, että kaikki tarvittava tieto siirtyy uusille liiketoiminnan vetäjille. Kyse ei ole vain liiketoimintaprosesseista ja avainluvuista, vaan myös hiljaisesta tiedosta: Miten päätökset tehdään käytännössä? Mitä suhteita asiakkaisiin ja sidosryhmiin on erityisen tärkeää vaalia? Mitkä omistajien arvot ovat tukeneet yrityksen kehitystä? Tämä kokemukseen pohjautuva tieto, jota ei useinkaan ole kirjallisesti dokumentoitu, voi olla ratkaisevassa asemassa, että seuraava sukupolvi tuntee olevansa valmis ottamaan ohjat ja jatkamaan yrityksen kulttuurin ja identiteetin ylläpitämistä.
4. Mieti omistajastrategia
Omistajastrategia on tärkeä työkalu yhteisen suunnan luomiseen. Se ei ole vain juridinen dokumentti, vaan eräänlainen yhteinen näkemys ja pitkän tähtäimen suunnitelma, jossa perhe käy läpi arvonsa, visionsa ja pelisääntönsä. Kuka voi omistaa perheyrityksen osakkeita? Miten päätökset tehdään perheessä ja operatiivisessa liiketoiminnassa? Entä miten erimielisyydet käsitellään
Omistajastrategia ei synny tyhjästä, vaan perheen käymien keskusteluiden kautta. Tämä vaatii aikaa ja avoimuutta roolien, odotusten ja tulevien tavoitteiden määrittämiseen, jonka jälkeen voidaan kirjata yhteiset pelisäännöt. Kun pohjatyö on tehty, toimii se arvokkaana taustatukena sekä jokapäiväisessä päätöksenteossa että tulevissa omistajanvaihdostilanteissa.
5. Ajattele kokonaisvaltaisesti ja hanki sparrausta
Sukupolvenvaihdos koskettaa perhesuhteiden lisäksi myös taloutta, verotusta, lainsäädäntöä ja yhtiön johtamista. Prosessissa on tärkeää muodostaa kattava yleiskuva ja miettiä myös laajempia kokonaisuuksia. Ulkopuolisen asiantuntijan apu ja näkemys voi olla hyödyksi ja helpottaa vuoropuhelua sekä tärkeimpien kysymysten esittämistä. Luotettu ja neutraali neuvonantaja auttaa strukturoimaan keskustelua ja varmistaa, että prosessi edistyy toivotulla tavalla.
Kuinka voimme olla avuksi sukupolvenvaihdoksessa?
Käsittelemme sukupolvenvaihdosta kokonaisvaltaisesti ja pidämme sekä yrityksen tulevaisuuden että perheen suhteet keskiössä. Autamme luomaan selkeyttä, rakennetta ja ratkaisuja, mutta aloitamme aina yhteisellä keskustelulla. Meille hyvä sukupolvenvaihdos ei tarkoita vain omistajuuden siirtämistä, vaan yhteisen tavoitteen jatkamista kunnioittaen sekä perinteitä että nykyisen toimintaympäristön vaatimaa uudistumista.
Samanaikaisesti tiedämme, että sukupolvenvaihdos asettaa vaatimuksia tekniselle omistuspohjalle. Neuvommekin kaikilla keskeisillä alueilla: verotuksessa, kuten perintö- ja lahjaveroissa, sekä juridisessa rakenteessa, kuten omistajastrategiassa ja hallintatavassa, yhtiöjärjestyksessä ja osakassopimuksessa. Autamme varmistamaan, että omistuksen siirto on strategisesti hyvin harkittu sekä taloudellisesti ja oikeudellisesti kestävä malli toteuttaa.
Missä tahansa vaiheessa prosessia oletkin, olemme valmiita auttamaan sinua turvallisesti eteenpäin. Lue lisää lähestymistavastamme ja siitä, miten voimme auttaa perhettäsi täältä.