Litigaationurkka: KHO:n verovuosi 2023 tilastojen valossa

Vuoden ensimmäisessä Litigaationurkassa perataan jälleen KHO:n edellisen vuoden päätöstilastoja. Vaikka tilastot eivät saa sameaa kristallipalloa säkenöimään, sopivalla skeptisyydellä höystettynä ne antavat odotuksille mielestäni käyttökelpoista perspektiiviä. Päätöksen jälkeen kukin KHO:n ratkaisema jännitysnäytelmä tipahtaa osaksi kollektiivista surujen ja ilojen arkistoa. Parhaimmillaan tilastot tarjoavat myös sylillisen lohtua tai ylimääräisen ripauksen riemua.

Olen edellisinä vuosina käsitellyt tilastoja hieman vaihtelevista näkökulmista (edellisiä vuosia koskeviin kirjoituksiin voit tutustua täällä sekä täällä). Lähestymistapa on riippunut kulloinkin käytetyistä tilastoista. Vuosi 2023 on toinen, jolta tilasto on KHO:sta tilatuista päätöksistä omin käsin tuotettu. Olen puhdistanut tilastosta ylimääräiset muutoksenhaut ja myös rauenneet sekä muuten tutkimatta jääneet tapaukset. Tutkimatta tapaukset tuntuvat huolestuttavasti jäävän vuodesta toiseen tyypillisimmin siksi, että määräpäivä on niin sanotusti ryypätty. Vuoden 2023 kuriositeettina joukossa oli myös hämmentäviä kysymyksiä herättävä tapaus, jossa asiamies ei ilmeisen monista pyynnöistä huolimatta kyennyt toimittamaan KHO:lle valtakirjaansa.

Näiden karsintojen jälkeen jäljelle jäi laskujeni mukaan 274 päätöstä (2022: 222). Käsittelen erikseen keskusverolautakunnasta tulleita tapauksia ja valituslupaa vaativia asioita.

Suorat valitukset keskusverolautakunnasta

Kuten tiedetään, KVL:n päätöksistä tehdyt valitukset ovat erityislaatuisia, eivätkä vähiten siksi, että niiden käsittely KHO:ssa ei vaadi valituslupaa. KVL:stä tulleita valituksia on viime vuosina ratkaistu vuositasolla keskimäärin vajaat parisenkymmentä, viime vuonna 14. Tapaukset jakautuivat tasan arvonlisäverotuksen sekä tuloverotuksen välillä. Tasan puolessa tapauksista valittajana oli verovelvollinen (jolloin toisesta puolesta vastasi veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö). Ehkä tämä kuvastaa sitä, että KVL on monessakin mielessä onnistunut rakentamaan kirkon keskelle kylää. Hyvänä saavutuksena – ainakin suhteessa joihinkin menneisiin vuosiin – voidaan pitää myös sitä, että vain neljässä tapauksessa KVL:n päätös muuttui (ja yhdessä aiempi päätös poistettiin). Valittaja siis sai haluamansa karkeasti hieman yli neljänneksessä tapauksista.

Keskusverolautakunnan tilastoja minulla ei ole, mutta tekisi mieli spekuloida seuraavasti. Päätösten numeroinnin perusteella KVL vaikuttaisi antavan vuosittain 50-60 päätöstä. Vaikka tämä on vain karkea arvio, vaikuttaisi sen perusteella, että noin kolmanneksesta valitetaan. Kun valituksista edellisten vuosien perusteella menestyy niin ikään karkeasti kolmannes, tekisi mieli vetää johtopäätös, että lopulta KVL:n antamista ennakkoratkaisuista yli neljä viidestä jää voimaan. Minusta tämä on kelvollinen lopputulos.

Valituslupaa vaativat asiat

Valituslupaa vaaditaan kaikissa muissa kuin KVL:stä tulleissa tapauksissa. Vuoden aikana kehittynyt takapuolituntuma on vaivihkaa viestinyt, että luvat ovat olleet poikkeuksellisen järeän järkäleen takana. Tilastot vahvistavat aavistuksen: yhteensä valituslupaa vaativia tapauksia päätettiin 260, ja kynnyksen yli päästettiin vain karkeasti yksi tapaus yhdeksästä. Vuonna 2022 läpi pääsi lähes joka viides hakemus ja tätä edeltävinä vuosina osuus on vaihdellut karkeasti jopa kolmanneksen ja kuudenneksen välillä (keskiarvo pyörii noin neljänneksessä). Oman mittaushistoriani selvästi kylmin vuosi on siis takana. Ehkä syynä ovat resurssit, tai ehkä tämän vuoden aineisto vain sattui olemaan poikkeuksellisen vaisua. Kun valitus lisäksi hyväksyttiin (ainakin osittain) vain hieman yli puolessa asiaratkaisuista, lopulta menestymisen mahdollisuudet KHO:ssa olivat aika marginaaliset – kuuden ja seitsemän prosentin välillä.

Valituslupaa vaativat asiat voidaan jakaa edelleen esimerkiksi Verohallinnon ennakkoratkaisusta alkunsa saaneisiin riitoihin sekä muutosverotukseen (sisältäen tässä kaikenlaiset maksuunpanot). Lisäksi tapaukset voidaan jaotella sen mukaan, valittiko verovelvollinen vai oikeudenvalvontayksikkö. Tästä aukeaa joitain havainnollistavia näkökulmia.

Verohallinnon ennakkoratkaisuista lähteneistä riidoista valituslupaa haettiin 80 kertaa. Valittajana oli noin kolme kertaa useammin verovelvollinen kuin oikeudenvalvontayksikkö. Tästä on vaikea tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ilmeisen lisäksi: suurin osa riitaisista ennakkoratkaisuista on viimeistään hallinto-oikeudessa kääntynyt verovelvollista vastaan. Verovelvollinen sai valitusluvan keskimäärin joka kuudennessa tapauksessa. Näistä valitus hyväksyttiin kokonaan tai osittain puolessa tapauksista. Kaikkiaan voidaan laskea, että asia kääntyi KHO:ssa verovelvollisen haluamalle tolalle vain viidessä prosentissa tapauksista.

Oikeudenvalvontayksikkö sen sijaan haki valituslupaa valikoidummin (22 kertaa) ja sai valitusluvan yhdeksän kertaa. Valitukset menestyivät kuitenkin vain kolmessa tapauksessa. Voidaan silti laskea, että oikeudenvalvontayksikkö onnistui kääntämään KHO:n puolelleen vajaassa 14 %:ssa tapauksista, mikä on selvästi verovelvollista parempi lopputulos.

Ennakkoratkaisuista vielä yksi statistiikka: verovelvollisen saamista valitusluvista kolme kymmenestä päättyi aiempien päätösten kumoamiseen sekä poistamiseen. Syynä tähän on yleensä se, ettei ennakkoratkaisun taustaksi KHO:n mielestä ollut saatu tai pyydetty riittävästi tietoja. Tällainen päätös johtaa siis käytännössä tilanteeseen, jossa aiempi prosessi kumitetaan – ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. ”Päätöstyyppi” on harmittavan yleinen, eikä ihme, että ennakkoratkaisujen poistaminen on kivunnut ylemmäs ja ylemmäs perusteissa, joilla oikeudenvalvontayksikkö valituksia vastustaa. Asialle pitäisi tehdä jotain – kenenkään intressissä ei ole resurssien kuluttaminen ennakkoratkaisuprosesseissa, jotka päättyvät tyhjään arpaan. Olen käsitellyt tähän liittyviä näkökulmia hieman laajemmin aiemmissa kirjoituksissani (täällä sekä täällä).

Muutosverotuksesta haettiin valituslupaa 182 kertaa. Oikeudenvalvontayksikkö ei juuri tähän tilastoon osallistunut yhdeksällä valituksellaan. Pieni osuus liittynee valikoivaan työhön, mutta eiköhän kyse ole yksinkertaisesti myös siitä, että hallinto-oikeudessa olennaisesti suurempi osa asioista päättyy verovelvolliselle negatiiviseen lopputulokseen. Kun kyse on muutosverotuksesta, niin verovelvolliselle epäedullisina nämä asiat alkoivatkin. Vaikka tuomioistuin on Verohallintoon nähden itsenäinen, on vaikea karistaa ajatusta jonkinlaisesta ”inertiasta” – viranomaisen päätösten muuttamiseen saattaa liittyä ylimääräinen kynnys. Kun kuoppaan kerran putoaa, vastapuolen on helppo kuopan laidalla lötköttäen töniä tikkaita nurin. Tätä olisi mielenkiintoista tutkia lisää hallinto-oikeuksien ja oikaisulautakuntien tilastojen valossa.

Valituslupia ei muutosverotuksessa juurikaan herunut. Oikeudenvalvontayksikkö onnistui kerran ja hävisi jutun. Verovelvollinen sai prosentuaalisesti vielä huonommin valituslupia, mutta onnistui näissä tapauksissa voittamaan asian ainakin osittain paria tapausta lukuun ottamatta (yhdeksän voittoa 11 tapauksessa). Asiaratkaisujen korkeahko voittoprosentti liittyy varmastikin osittain siihen, että olennainen määrä valituslupia myönnetään aiemmissa päätöksissä olleiden virheiden vuoksi. Valitusluvan myöntäminen ja virheen korjaaminen kulkevat näissä tapauksissa käsi kädessä.

Lopuksi vielä huomio verolajeista. Pidemmässä aikasarjassa arvonlisäverotus ja tuloverotus dominoivat, järjestetään tilasto miten hyvänsä. Kuluneen vuoden kohdalla silmiinpistävän poikkeuksen muodostavat Verohallinnon ennakkoratkaisuista lähteneet prosessit, joissa oikeudenvalvontayksikkö on hakenut valituslupaa. Peräti seitsemässä tapauksessa 22:sta on ollut kyse varainsiirtoverotuksesta, eikä lupaa ole heltynyt yhdessäkään. Päätyisiköhän joku näistä lopulliseksi jääneistä tulkinnoista ajan kanssa myös Verohallinnon varainsiirtoverotusta koskeviin ohjeisiin?