Ensimmäinen maksupalveludirektiivi (PSD) otettiin käyttöön vuonna 2007 tukemaan yhtenäisten maksumarkkinoiden kehittymistä EU:ssa sekä edistämään innovaatiota, kilpailua...
Finanssivalvonta (Fiva) on julkaissut pääomamarkkinatoimijoiden riskiarvion yhteenvedon helmikuussa 2023. Yhteenvedossa pääomamarkkinasektorin rahanpesun...
Kerroimme helmikuun alussa julkaistussa Uutishuoneen jutussa osakeyhtiölain sulautumisia, jakautumisia ja rajat ylittäviä rakennejärjestelyitä koskeviin...
Vuodenvaihde tuo tullessaan muutoksia rahastotoimijoille. PRIIP-asetuksen [1] siirtymäsäännös päättyy ja sijoitusrahastojen ja vaihtoehtorahastojen avaintietojen...
COVID-19-pandemia ajoi suuren osan työntekijöistä etätöihin, ja vaikka pandemian jälkeen paluuta toimistoille ja lähityöskentelyyn onkin tapahtunut, on...
Työ- ja elinkeinoministeriössä on vireillä lainsäädäntöhanke, jolla on tarkoitus muuttaa työsopimuslain soveltamisalasäännöstä (TSL 1:1). Säännöstä ehdotetaan...
Hallituksen esityksellä HE 60/2022 vp täytäntöönpantiin avoimia ja ennakoitavia työehtoja koskeva direktiivi (EU) 2019/1152 eli ns. työehtodirektiivi. Sääntely...
Perhevapaauudistuksen myötä vanhempainvapaapäivien määrä kasvaa ja joustavuus lisääntyy. Molemmille vanhemmille annetaan yhtä suuri vanhempainvapaakiintiö. Vapaita...
Ehdotus direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta (yritysvastuudirektiivi) julkaistiin 23. helmikuuta 2022. Direktiivi...
Uusi yhteistoimintalaki tuli voimaan 1.1.2022. Lain kokonaisuudistuksen tavoitteena oli selkiyttää lakia ja kehittää vuoropuhelua yrityksen ja henkilöstön...
Yhteistoimintalaki ja kilpailukieltosopimuksia koskeva sääntely uudistuivat tammikuussa 2022. Uudistuneen yt-lain ydintavoite on tuoda yrityksiin jatkuva...
Käsittelimme kestävyys- ja vastuullisuusraportoinnin (ESG) sääntelypakettiin kuuluvan kestävän rahoituksen tiedonantoasetuksen (”SFDR”) voimaantuloa 18.3.2021 julkaisemassamme...
Tasavallan presidentti vahvisti 19. marraskuuta 2021 eduskuntakierroksen jälkeen hallituksen esityksen työsopimuslain kilpailukieltosopimuksia koskevan...
Euroopan komissio hyväksyi 25.11.2021 toimenpidepaketin liittyen komission toimintasuunnitelmaan EU:n pääomamarkkinaunionin toteuttamiseksi. Pääomamarkkinaunionin...
Työajan käyttämisestä pohditaan usein sitä, onko työntekijän oma-aloitteisesti yli säännöllisen työajan tekemä työ ylityötä. Jo aiemmin tuomioistuimet ovat...